PYYDÄ APUA

Jos kaipaat apua vaikkapa haastavan elämäntilanteen selvittämiseen, jätä meille viesti sivun alaosasta löytyvän lomakkeen avulla.

Raahe, Siikajoki ja Pyhäjoki  – Mukana perheiden arjessa

Arjen tueksi

 

Usein lapsiperheiden arjessa muuttujia ja sisältöä on paljon. Vanhemman mielessä on paljon muistettavia asioita ja tehtäviä, joista täytyy suoriutua. Sisältörikas arki voi hetkittäin tuntua raskaaltakin, jos arki ei rullaa. Vanhempina kohtaamme liiankin kovaa vaatimustasoa ja ihannekuvaa täydellisestä vanhemmuudesta. Tärkeintä ei kuitenkaan ole kodin kiiltävät pinnat tai ulkoiset puitteet, vaan hyvät ihmissuhteet ja tunne siitä, että arki sujuu. Vanhemman lapselle antama aika ja läsnäolo ovat korvaamattomia rakennusaineita kasvun polulla. On tärkeää, että perheessä voidaan nauttia yhdessäolosta ja tavallisesta arjesta. Vanhempien on välillä hyvä tarkastella omia voimavaroja ja perheen ilmapiiriä. Mikäli arjesta on katoamassa ilo ja voimavarat käyvät vähiin, on olemassa paljon erilaisia palveluja arjen tueksi. Niitä olemme koonneet tälle sivulle. 

 

perheiden raahe - vanhemmalle

Kasvun ja kehityksen seuranta

perheiden raahe - vanhemmalle

Tukea netin välityksellä

Pyydä apua

Tarvitsetko apua omaan tilanteeseesi? Vai kaipaatko apua perheenjäsenen, ystävän tai muun läheisen tilanteeseen liittyen?

Lähetä viesti, me autamme. Verkostostamme löytyy useita kokeneita palveluneuvojia, jotka osaavat vastata kysymyksiisi ja kertoa, mitä kautta apua olisi parhaiten saatavilla. Olemme sinuun yhteydessä viiden arkipäivän kuluessa.

Huomioithan, että tämä lomake ei ole tarkoitettu akuutin hätätilanteen hoitoon.
Hätätilanteissa ota suoraan yhteyttä hätäkeskukseen tai poliisiin soittamalla numeroon 112.
Lapsiperheiden palveluohjaukseen voit ottaa yhteyttä, kun jokin asia perheen, lapsen tai nuoren tilanteessa huolettaa.

 

Voit pyytää tällä lomakkeella henkilökohtaista yhteydenottoa lapsi- ja perhepalveluiden ammattilaiselta. Kirjoita lomakkeelle yleiskuvaus asiastasi. Älä kirjoita arkaluonteisia tai yksityiskohtaisia henkilötietoja (kuten henkilötunnus). Nimi ja puhelinnumero tarvitaan, jotta voimme vastata yhteydenottoosi. Säilytämme antamiasi tietoja vain sen aikaa, mikä on tarpeen asian hoitamiseksi/palvelun toteuttamiseksi. Sosiaalihuollon asiakkuuteen liittyvät tarpeelliset tiedot kirjataan sosiaalihuollon asiakasrekisteriin

Vaaditaan
Vaaditaan
Vaaditaan
Vaaditaan