PYYDÄ APUA

Jos kaipaat apua vaikkapa haastavan elämäntilanteen selvittämiseen, jätä meille viesti sivun alaosasta löytyvän lomakkeen avulla.

Raahe, Siikajoki ja Pyhäjoki  – Mukana perheiden arjessa

Taaperoajan ruokavalio

 

Lapsen alkaessa syödä samaa ruokaa kuin muukin perhe, on hyvä aika tarkistaa viimeistään koko perheen ruokatottumukset. Lapset ottavat mallia vanhempien sekä sisarusten ruokatavoista ja syömistottumuksista. Taapero tarvitsee kasvuunsa ja kehitykseensä energiaa ja ravintoaineita joita hän saa monipuolisesta ja terveellisestä ravinnosta. Säännöllinen ateriarytmi on tärkeä, koska pienen lapsen vatsaan mahtuu kerrallaan vain vähän ruokaa. Säännöllinen ateriarytmi pitää nälän ja sen myötä syntyvät kiukkukohtaukset poissa. Lisäksi tarve turhaan naposteluun vähenee.

Ateriat ovat ravitsemuksellisesti hyviä, kun ruoka-aineet sisältävät vähän kovaa rasvaa, suolaa ja sokeria ja lautaselta löytyy paljon kasviksia. Rasvaton maito tai piimä sopivat ruokajuomaksi. Vesi on janojuomana paras. Mikään yksittäin ruoka ei ole epäterveellinen, jos sitä syödään kohtuullisesti.  Lautasmalli auttaa kokoamaan terveellisen ja monipuolisen aterian. Lapsi on usein ennakkoluuloinen uusia ruokalajeja kohtaan. Joten lasta on hyvä kannustaa ja rohkaista uusien makujen opettelussa.

Lasten lautasmalli

lautasmalli.png

Lapsiperheen ruokavalinnat

Koko perheelle sopivien ruokien valinnassa kannattaa noudattaa seuraavia suosituksia:

  1. Joka aterialla syödään kasviksia, hedelmiä tai marjoja. Niitä lasten suositellaan syövän noin viisi oman kouran kokoista annosta päivässä (yhteensä noin 250 g).
  2. Viljavalmisteista valitaan vaihtoehdot, jotka ovat runsaskuituisia ja sisältävät täysjyväviljaa. Runsaskuituisessa leivässä on kuitua vähintään 6 g / 100 g.
  3. Maitovalmisteista suositaan rasvattomia tai vähärasvaisia vaihtoehtoja (rasvaa enintään 1 %, juustoissa enintään 17 %).
  4. Punaista lihaa, makkara- ja lihavalmisteita ei syödä päivittäin.
  5. Kalaa syödään vähintään 2-3 kertaa viikossa, eri kalalajeja vaihdellen.
  6. Kasviöljyjä ja kasviöljypohjaisia rasvoja käytetään päivittäin.
  7. Suolaa ja sokeria sekä niitä sisältäviä elintarvikkeita käytetään maltilla.
  8. Janojuomaksi valitaan vesi, joka on hyvä valinta sekä painonhallinnan sekä hammasterveyden kannalta.

 

Kahden päivän ateriaesimerkkejä:

 

 

Päivä 1

Päivä 2

Aamuateria

puuro

jogurtti

 

hedelmälohko

marjasose

 

maito

voileipä

     

Lounas

perunasose

peruna

 

lihapyörykät

broileriwokki

 

tomaattikastike

tomaatti, kurkku

 

porkkanaraaste

maito/piimä/vesi

 

maito/piimä/vesi

voileipä

 

voileipä

 
     

Välipala

marjarahka

mansikka-mannapuuro

 

sämpylä

maito

     

Päivällinen

kala-kasviskeitto

makaronilaatikko

 

maito/piimä/vesi

lanttu-appelsiiniraaste

 

voileipä

maito/piimä/vesi

   

voileipä

     

Iltapala

mustikka-grahampuuro

karjalanpiirakka

 

maito

juustoviipale

   

 omenalohko

   

 mehu

 

Lisätietoa:

 

Lähteet:

RTY: Syömisen iloa leikki-ikäisen kanssa

MLL: Pikkulapsi

www.martat.fi

Syödään yhdessä –ruokasuositukset lapsiperheille  

Valio

 

Teksti: Kati Lotvonen, th

 

Pyydä apua

Tarvitsetko apua omaan tilanteeseesi? Vai kaipaatko apua perheenjäsenen, ystävän tai muun läheisen tilanteeseen liittyen?

Lähetä viesti, me autamme. Verkostostamme löytyy useita kokeneita palveluneuvojia, jotka osaavat vastata kysymyksiisi ja kertoa, mitä kautta apua olisi parhaiten saatavilla. Olemme sinuun yhteydessä viiden arkipäivän kuluessa.

Huomioithan, että tämä lomake ei ole tarkoitettu akuutin hätätilanteen hoitoon.
Hätätilanteissa ota suoraan yhteyttä hätäkeskukseen tai poliisiin soittamalla numeroon 112.
Lapsiperheiden palveluohjaukseen voit ottaa yhteyttä, kun jokin asia perheen, lapsen tai nuoren tilanteessa huolettaa.

 

Voit pyytää tällä lomakkeella henkilökohtaista yhteydenottoa lapsi- ja perhepalveluiden ammattilaiselta. Kirjoita lomakkeelle yleiskuvaus asiastasi. Älä kirjoita arkaluonteisia tai yksityiskohtaisia henkilötietoja (kuten henkilötunnus). Nimi ja puhelinnumero tarvitaan, jotta voimme vastata yhteydenottoosi. Säilytämme antamiasi tietoja vain sen aikaa, mikä on tarpeen asian hoitamiseksi/palvelun toteuttamiseksi. Sosiaalihuollon asiakkuuteen liittyvät tarpeelliset tiedot kirjataan sosiaalihuollon asiakasrekisteriin

Vaaditaan
Vaaditaan
Vaaditaan
Vaaditaan