PYYDÄ APUA

Jos kaipaat apua vaikkapa haastavan elämäntilanteen selvittämiseen, jätä meille viesti sivun alaosasta löytyvän lomakkeen avulla.

Raahe, Siikajoki ja Pyhäjoki  – Mukana perheiden arjessa

Nuoren uni

 

Murrosikäinen nuori tarvitsee yössä unta noin 10 tuntia. Unentarve ei murrosiässä vähene, mutta hormonien vaikutuksesta nukahtamisajankohta voi siirtyä myöhemmäksi. Nuorten unihäiriöistä yleisin onkin aamuväsymys. Syynä tähän on usein liian myöhäinen nukkumaanmeno.

 

Miksi nukkuminen on tärkeää murrosikäiselle?

 

  • Nukkuminen on tärkeää aivojen palautumiselle päivän virikkeistä. Päivällä opitut asiat siirtyvät unen aikana pitkäkestoiseen muistiin.
  • Riittävä uni edistää luovuutta ja helpottaa päättelykykyä.
  • Univaje haittaa uuden oppimista ja lisää virheitä opinnoissa.
  • Uni vaikuttaa kasvuun, sillä unen aikana erittyy kasvuhormonia.
  • Univajeesta on haittaa terveydelle, sillä univaje voi edistää tiettyjen sairauksien, kuten diabeteksen, syntymistä. Väsymys voi tuoda mukanaan myös päänsäryn.
  • Liian vähäiset unet ovat vaaratekijä liikenteessä. Väsyneenä ihminen on alttiimpi myös muille tapaturmille.
  • Univaje voi aiheuttaa ylipainoa. Väsyneenä ruokahalu kasvaa ja mieli tekee etenkin runsaskalorista syötävää.


Miten nuoren saisi nukkumaan ajoissa?

 

  • Sopikaa säännöt nukkumisesta. Pohtikaa yhdessä, milloin arkipäivinä pitäisi mennä nukkumaan, milloin viikonloppuina ja loma-aikoina. Yhteisesti sovitut säännöt sitouttavat nuoren paremmin noudattamaan sääntöjä.
  • Jos nuori ei noudata sovittuja sääntöjä, älä hyväksy hänen käyttäytymistään, mutta hyväksy nuori ja näytä hänelle, että välität hänestä sääntöjen rikkomisesta huolimatta.
  • Kun nuori noudattaa säännöllistä rytmiä myös viikonloppuisin, herääminen on arkipäivinä helpompaa. Viikonlopun nukkumaanmenon ja heräämisen ajat eivät saisi merkittävästi erota arjen rytmistä. Jo kahden tunnin poikkeama on iso.
  • Loma-ajan lopussa, hyvissä ajoin ennen koulun alkua, nuoren on hyvä totutella uuteen rytmiin.
  • Välittäminen ja huolenpito ovat nuoren kuuntelemista, tilan antamista ja rajojen pitämistä.
  • Muista, että murrosikään kuuluu kapina, joka on osa nuoren kehitystä. Nuori kaipaa kuitenkin edelleen aikuista ja rajoja. Selvitä nuorelle rajojen tarkoitus. Rajat tuovat hänen elämäänsä turvallisuutta ja helpottavat kaikkien elämää. Nuorella tulee kuitenkin olla mahdollisuus vaikuttaa häntä koskeviin asioihin ja päätöksiin.
  • Voit ymmärtää nuorta paremmin, kun muistelet omaa nuoruuttasi. Joskus nuorelle tarvitsee sanoa tiukasti ei, mutta hyviä puhevälejä kannattaa vaalia.
  • Oman huoneen tai tilan merkitys on nuorelle suuri. Omaan tilaan on mahdollisuus välillä vetäytyä. Nuoren omaa tilaa pitää kunnioittaa.
  • Sovi nuoren kanssa kotiintuloajoista, jotta yöuneen jäisi riittävästi aikaa.
  • Sopikaa säännöt television katsomisesta, internetin käytöstä ja tietokonepelien pelaamisesta: mitä ohjelmia saa katsoa ja milloin, mitä pelejä pelata ja miten käyttää internetiä. Hyvän yöunen turvaamiseksi televisio ja tietokone kannattaa sijoittaa yhteisiin tiloihin. Nuoren kanssa on myös hyvä sopia, että tablettitietokonetta tai älypuhelinta ei käytetä lähellä nukkumaanmenoaikaa.

Pyydä apua

Tarvitsetko apua omaan tilanteeseesi? Vai kaipaatko apua perheenjäsenen, ystävän tai muun läheisen tilanteeseen liittyen?

Lähetä viesti, me autamme. Verkostostamme löytyy useita kokeneita palveluneuvojia, jotka osaavat vastata kysymyksiisi ja kertoa, mitä kautta apua olisi parhaiten saatavilla. Olemme sinuun yhteydessä viiden arkipäivän kuluessa.

Huomioithan, että tämä lomake ei ole tarkoitettu akuutin hätätilanteen hoitoon.
Hätätilanteissa ota suoraan yhteyttä hätäkeskukseen tai poliisiin soittamalla numeroon 112.
Lapsiperheiden palveluohjaukseen voit ottaa yhteyttä, kun jokin asia perheen, lapsen tai nuoren tilanteessa huolettaa.

 

Voit pyytää tällä lomakkeella henkilökohtaista yhteydenottoa lapsi- ja perhepalveluiden ammattilaiselta. Kirjoita lomakkeelle yleiskuvaus asiastasi. Älä kirjoita arkaluonteisia tai yksityiskohtaisia henkilötietoja (kuten henkilötunnus). Nimi ja puhelinnumero tarvitaan, jotta voimme vastata yhteydenottoosi. Säilytämme antamiasi tietoja vain sen aikaa, mikä on tarpeen asian hoitamiseksi/palvelun toteuttamiseksi. Sosiaalihuollon asiakkuuteen liittyvät tarpeelliset tiedot kirjataan sosiaalihuollon asiakasrekisteriin

Vaaditaan
Vaaditaan
Vaaditaan
Vaaditaan