PYYDÄ APUA

Jos kaipaat apua vaikkapa haastavan elämäntilanteen selvittämiseen, jätä meille viesti sivun alaosasta löytyvän lomakkeen avulla.

Raahe, Siikajoki ja Pyhäjoki  – Mukana perheiden arjessa

Kouluikä

 

Kouluikäinen oppii ja kehittyy huimaa tahtia! Koulussa, kaveripiireissä ja perheen kesken lapsi saa onnistumisen kokemuksia ja välillä oppii myös sietämään pettymyksiä ja häviämistä. Koululainen on innokas kokeilemaan ja oppimaan uutta, joten siihen kannattaa tarjota tilaisuuksia. Näin lapsi löytää vähitellen asioita ja tekemistä, jotka kiinnostavat ja innostavat juuri häntä ja hän kokee onnistuvansa. Myös epäonnistumisen kokemuksia on turvallista harjoitella vanhemman kanssa.

 

Alakoululainen alkaa vähitellen koulussa ollessaan harjoitella ja opetella uusia asioita tietoisesti. Vanhemman lisäksi opettaja tukee ja auttaa lasta uuden opettelussa sekä kasvussa ja kehityksessä. Uuteen siirtyessä eli koulun alkuvaiheessa lasten yksilöllinen kehitys ja mahdolliset oppimisvaikeudet voivat tulla esille. Lapsen kehitykselle olisi hyväksi, että oppimisen haasteet havaittaisiin mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Tämä ennaltaehkäisisi myös muita kouluun liittyviä haasteita, kuten kouluhaluttomuutta ja koulupelkoa.

Lapsen kognitiiviset taidot kehittyvät myös hurjaa tahtia ja hän tulee entistä tietoisemmaksi ympäröivästä maailmasta. Vanhempien on tärkeä puhua koulusta ja ympäröivästä maailmasta positiiviseen sävyyn, jotta he eivät tulisi siirtäneeksi omia huoliaan lapselle. Uusiin asioihin, kuten kouluun, koulureittiin ja harrastusmahdollisuuksiin on tärkeä tutustua rauhassa ja yhdessä. 

Koululaisen vanhempi joutuu ratkaisemaan, kuinka sovittaa työ ja perhe-elämä yhteen. Kun lapsi kasvaa, hän selviää monesta asiasta yksin, mutta tarvitsee edelleen vanhempiaan. Kaverit ja harrastukset vievät osan lapsen ajasta. Vanhempien on huolehdittava, että lapsella on myös kiireetöntä aikaa kotona. Koululaisen arki avaa vanhemmillekin mielenkiintoisia ovia lapsen kouluun ja harrastuksiin. Hienoa olisi, jos vanhemmat voisivat osallistua kodin ja koulun yhteistyöhön tai valita itselleen ja lapselleen yhteisen harrastuksen.

Kouluikäisen perheessä joudutaan jatkuvasti ratkomaan arkipulmia: kodin työnjakoa, rahankäyttöä, television ja tietokoneen käyttöä jne. Vanhempia tarvitaan valvomaan koulutehtäviä, neuvottelemaan kotiintuloajoista ja muista säännöistä sekä valvomaan niitä, pitämään yhteyttä kavereiden vanhempiin ja kouluun sekä kuljettamaan harrastuksiin.

Lähde: MLL

 

Hyödyllisiä linkkejä:

 

Paikallisia palveluita:

perheiden raahe - kasvun kaari - kouluika

Esiopetus    

perheiden raahe - kasvun kaari - kouluika

Kouluun ilmoittautuminen

perheiden raahe - kasvun kaari - kouluika

Aamu- ja iltapäivähoito

perheiden raahe - kasvun kaari - kouluika

Terveydenhuolto

perheiden raahe - kasvun kaari - kouluika

Erityinen tuki kouluilla

perheiden raahe - kasvun kaari - kouluika

Muuta toimintaa lapsille ja perheille:

Pyydä apua

Tarvitsetko apua omaan tilanteeseesi? Vai kaipaatko apua perheenjäsenen, ystävän tai muun läheisen tilanteeseen liittyen?

Lähetä viesti, me autamme. Verkostostamme löytyy useita kokeneita palveluneuvojia, jotka osaavat vastata kysymyksiisi ja kertoa, mitä kautta apua olisi parhaiten saatavilla. Olemme sinuun yhteydessä viiden arkipäivän kuluessa.

Huomioithan, että tämä lomake ei ole tarkoitettu akuutin hätätilanteen hoitoon.
Hätätilanteissa ota suoraan yhteyttä hätäkeskukseen tai poliisiin soittamalla numeroon 112.
Lapsiperheiden palveluohjaukseen voit ottaa yhteyttä, kun jokin asia perheen, lapsen tai nuoren tilanteessa huolettaa.

 

Voit pyytää tällä lomakkeella henkilökohtaista yhteydenottoa lapsi- ja perhepalveluiden ammattilaiselta. Kirjoita lomakkeelle yleiskuvaus asiastasi. Älä kirjoita arkaluonteisia tai yksityiskohtaisia henkilötietoja (kuten henkilötunnus). Nimi ja puhelinnumero tarvitaan, jotta voimme vastata yhteydenottoosi. Säilytämme antamiasi tietoja vain sen aikaa, mikä on tarpeen asian hoitamiseksi/palvelun toteuttamiseksi. Sosiaalihuollon asiakkuuteen liittyvät tarpeelliset tiedot kirjataan sosiaalihuollon asiakasrekisteriin

Vaaditaan
Vaaditaan
Vaaditaan
Vaaditaan